Vastuullinen pelaaminen

Apu

Rekisteröidy
Bison Battle

Bison Battle

Bison Battle

Villieläimet on hyvin käytetty aihe kolikkopeleissä ja myös hurjista biisoneista teemansa ammentavia pelejä on markkinoilla aika liuta. Hyvää teemaa voi toki kierrättää, kunhan pelistä löytyy muutakin tarttumapintaa. Tämä on ollut Push Gamingin motto Bison Battle -peliä suunnitellessaan, sillä vaikka itse teemassa ei ole mitään uutta, on pelissä innovatiivisia toimintoja suuri määrä ja juuri biisonit pääsevät loistamaan. Monen nykyaikaisen kolikkopelin tapaan, pelikierroksilla on myös välillä riippuvuutta toisiinsa, sillä yksi pelin ominaisuuksista on ns. kävelevät symbolit. Grafiikka on Push Gamingin peleille ominaiseen tapaan näyttävää ja myöskään äänimaailmasta ei löydy valittamisen aihetta.

Bison Battle ominaisuudet

Peruspelin taustakuvana on kallioinen preeria, joka muuttuu bonuspeleihin päästessä kasvien täyttämäksi tai talviseksi. Taustakuvaan kuuluvat myös alkuperäiskansojen aseet, vaikka pelissä ei ihmishahmoja esiinnykään.

Bison Battle -pelissä on viisi kiekkoa ja neljä riviä, sekä kaikkiaan 20 voittolinjaa. Voittaakseen, pelaajan täytyy saada voittolinjalle symbolista riippuen ainakin kaksi tai kolme samanlaista symbolia vierekkäisille kiekoille vasemmanpuolimmaisesta alkaen. 

Voittosymboleina ovat kotka, karhu, susi ja puuma, sekä pelikorttisymbolit hertta, risti, pata ja ruutu. Pienin panos pelissä on 0.10 € ja suurin peräti 100 €.

Erikoissymbolit ovat eri värisiä biisonisymboleita. Keltainen biisoni on Wild, joka korvaa kaikki voittosymbolit. Vihreä Laakso -bonuksessa keltaiset biisonit lukittuvat paikoilleen koko toiminnon ajaksi, joskin niitä on siinä vain kolmella keskimmäisellä kiekolla.

Punainen biisoni voi tulla vain kiekoille 1 ja 5. Kiekolla 1 olevassa symbolissa on arvo ja kiekolla 5 olevassa kerroin. Mikäli kaksi punaista biisonia pysähtyy samalle riville, seuraa Biisonitörmäys, biisonien arvot kerrotaan toisillaan ja maksetaan pelaajalle. Jos biisonia ei ole samalla rivillä, biisonit siirtyvät yhden kiekon eteenpäin aina kierroksen päätyttyä, jos Biisonitörmäystä ei tule.

Sininen ja vihreä biisoni voivat tulla vain kiekolle 1 ja jos samalla rivillä on punainen biisoni kiekolla 5, käynnistyy toiminto. Sinisen biisonin kohdalla Jääpuisto-toiminto ja vihreän kohdalla Vihreä Laakso -toiminto. Myös nämä biisonit liikkuvat kohti pelikentän reunaa kierrosten välillä, jos toiminto ei käynnisty.

Bison Battle -pelin volatiliteetti on korkea. Tämä tarkoittaa sitä, että pelissä ei tule voittoja yhtä tiuhaan tahtiin, kuin matalamman volatiliteetin pelissä, mutta voitot ovat keskimäärin suurempia silloin, kun niitä tulee. Pelin maksimivoitto on jopa 50 000 x panoksen kokoinen.

Bison Battle bonukset

Jääpuisto-toiminnossa pelissä on vain biisonikolikoita kiekoilla 2, 3 ja 4, sekä punaisia biisoneita kiekoilla 1 ja 5. Ensin myönnetään 3 kierrosta, mutta aina, kun joku symboli pysähtyy kiekoille, palaa kierroksien määrä alkuarvoonsa. Biisonikolikoiden satunnaiset arvot ovat:

  • 3 x
  • 4 x
  • 5 x
  • 10 x
  • 25 x
  • 50 x
  • 100 x
  • 250 x
  • 500 x
  • 1 000 x
  • 2 500 x

Biisonikolikot lukittuvat paikoilleen ilmestyessään ja punaiset biisonit kertovat samalla rivillä olevat kolikot kertoimellaan. Kärsimättömät pelaajat voivat ostaa itsensä suoraan Jääpuisto-toimintoon hyödyntämällä Ostobonusta. Ostobonuksen hinta on 97,5 x panos.

Vihreä Laakso -toimintoon pelaaja saa kahdeksan ilmaiskierrosta. Tämä bonuspeli muistuttaa hyvin paljon peruspeliä, mutta suurena erona toiminnossa kiekoille pysähtyvät keltaiset biisonit lukittuvat paikoilleen bonuspelin loppuun asti. Näitä Wildeja tosin voi ilmestyä vain kiekoilla 2, 3 ja 4. Myös Vihreä Laakso -toimintoon on tarjolla kärsimättömille pelaajille oikopolku Ostobonuksen muodossa. Tämän Ostobonuksen hinta on 76,8 x panoksen verran.

Pelaaminen voi aiheuttaa riipuvuutta. Pelaa vastuullisesti.
Tietoa Kolikkopeleista
mga-white-logo-svg
Turvallisuus ja Luotettavuus
egba white
ibia white logo
gambling-therapy white
ecogra
protect integrity white
carbon-footprint white
Turvalliset Maksuvaihtoehdot
visa-logo.svg
 VisaElectronWhite
MasterCardWhite
MaestroWhite
ApplePayWhite
trustly svg
Brite-svg-white
SkrillWhite
NetellerWhite
© Copyright 2025, Kolikkopelit. Kaikki oikeudet pidätetään.
"Kolikkopelit" on rekisteröity tavaramerkki. Kolikkopelit ei liity tai ole yhteydessä mihinkään urheilujoukkueeseen, tapahtumien järjestäjään tai pelaajiin, joita esitellään sen verkkosivustoilla. Kolikkopelit ei liity tai ole yhteydessä mihinkään mobiilibrändiin. Tätä verkkosivustoa ylläpitää Kserol PLC, jonka rekisteröity toimipaikka on Level 6 - The Centre, Tigne Point - Sliema, TPO 0001 - Malta.
Lisenssin virallinen numero on MGA/B2C/1031/2023, myöntöpäivä 26.1.2024 ja viimeinen voimassaolopäivä 25.1.2034. Kserol PLC toimii Malta Gaming Authorityn (MGA) antamalla luvalla. Tämän viranomaiselimen vastuulla on kaiken Maltalla tapahtuvan pelaamisen hallinnointi. Lisätietoja MGA:sta on osoitteessa www.mga.org.mt Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti.