Vastuullinen pelaaminen

Apu

Rekisteröidy
Pirots

Pirots

Pirots

Merirosvot, eli piraatit ovat yleinen aihe elokuvissa, tv-sarjoissa, peleissä ja muussa populaarikulttuurissa. Kolikkopelit ei ole mikään poikkeus sääntöön. ELK Studios -peliyhtiön Pirots-pelissä merirosvoina eivät toimi kuitenkaan ihmiset, vaan papukaijat, mistä pelin nimiväännös ”Pirots” kertookin. Pelissä ei kuitenkaan luoteta pelkästään paljon käytetyn teeman maustamiseen tuoreella twistillä. Pelin grafiikka ja äänimaailma on parasta luokkaa, mutta varsinaisesti pelin erottaa muista peleistä voittojärjestelmä, joka on hyvin uniikki.

Pirots ominaisuudet

Pelin taustakuvana on kaunis saari jostain tropiikista. Kenties Karibialta, jossa merirosvot aikanaan riehuivat. Pelikenttä on läpinäkyvä, joka on hyvä ratkaisu, sillä sen ansiosta pelaaja saa ihailtavakseen suuremman osan taustakuvasta. Taustamusiikki on ehdottomasti teemaan sopiva ja voisi olla suoraan ääniraita merirosvoaiheisesta tv-sarjasta tai elokuvasta. Pelikentässä on viisi riviä ja viisi saraketta, joten symbolipaikkoja on yhteensä 25. Kyseisistä paikoista neljä täyttää jokaisella kierroksella punainen, sininen, vihreä ja violetti papukaija.

Voittaminen pelissä poikkeaa radikaalisti muista peleistä. Pelin voittosymbolit ovat eri värisiä jalokiviä. Samoissa väreissä kuin papukaijatkin. Satunnaisella paikalla olevat papukaijat keräävät jalokiven, mikäli ne ovat kosketuksissa kiviin pysty- tai vaakasuunnassa ja jatkavat keräämistä, kunnes eivät jalokiviin kosketuksissa ole. Kerättyjen jalokivien voittoarvo maksetaan pelaajalle. Silloin tällöin papukaija voi myös vaihtaa paikkaa vieressä olevan papukaijan kanssa, jos se sillä tavoin pääsee käsiksi itsensä värisiin jalokiviin. Papukaijat keräävät myös erikoissymboleita, jos ovat niihin kosketuksissa. Kun keräys on valmis, kerätyt jalokivet ja erikoissymbolit korvaantuvat uusilla symboleilla.

Jalokiviä voi päivittää erikoissymboleiden avulla ja niillä on yhteensä viisi tasoa. Mitä korkeampi taso, sen arvokkaampi jalokivi on. 

Pelissä on seuraavat erikoissymbolit:

  • Valkoinen päivityssymboli – Päivittää sen keränneen papukaijan värisiä jalokiviä 1-3 tasoa ylöspäin riippuen symbolissa näkyvästä numerosta
  • Monivärinen korotussymboli – Päivittää kaiken värisiä jalokiviä 1-3 tasoa ylöspäin riippuen symbolissa näkyvästä numerosta
  • Rommitynnyri – Muuttaa kaikki symbolin ympärillä olevat jalokivet symbolin keränneen papukaijan väriseksi tai satunnaiseksi määräksi toimintasymboleita
  • Kolikko – Kolikkosymbolin arvo kerrotaan kierroksen panoksella ja tilitetään pelaajalle
  • Wild – Toimii minkä tahansa värisenä jalokivenä sen hetkisellä arvotasolla
  • Pommi – Räjähtää kerättäessä, kun kaikki muut mahdolliset symbolit on kerätty. Kaikki pommin lähellä olevat symbolit tuhoutuvat, paitsi erikoissymbolit ja korvautuvat uusilla. Räjähdys laajentaa pelikenttää, joka voi olla enimmillään 8 riviä ja 8 saraketta suuri. 

Kun kierros on ohi, jalokiviarvot palautuvat oletustasolle ja pelikenttä palautuu perusmuotoonsa. Pirots-pelin minimipanos 0.20 € ja maksimipanos peräti 100 €.

Kierroksia voi pelata yksittäin tai automaattipelinä. Automaattipelissä vaihtoehtoina ovat 10, 25, 50 ja 100 kierrosta. Automaattipelin voi kuitenkin pysäyttää manuaalisesti millä hetkellä tahansa, vaikka alun perin määriteltyjä kierroksia olisi vielä jäljellä.

Pirots on volatiliteetiltaan hiukan keskitasoa korkeampi. Tämä tarkoittaa sitä, että voittoja pelissä tulee hieman harvemmin, kuin matalamman volatiliteetin peleissä, mutta voiton osuessa kohdalle, se on keskimäärin suurempi, kuin muissa peleissä. Suurin mahdollinen voitto Pirots-pelissä on 10 000 x panos. Mikäli tämä summa ylittyy, ylittävä osa mitätöidään ja pelikierros päättyy.

Pirots bonukset

Pelin Scatter on ankkuri. Muiden symbolien tapaan, papukaijojen pitää kerätä myös Scatterit, jotta niillä on vaikutusta peliin. Kun papukaijat keräävät 3 Scatteria, alkaa bonuspeli, johon pelaaja saa 5 ilmaiskierrosta. Bonuspeli alkaa sen hetkisellä sarakkeiden ja rivien määrällä ja jalokivien voittotasolla. Mikäli papukaijat keräävät ilmaiskierrosten aikana 3 bonus-symbolia, annetaan pelaajalle lisää ilmaiskierroksia.

 

Pelaaminen voi aiheuttaa riipuvuutta. Pelaa vastuullisesti.
Tietoa Kolikkopeleista
mga-white-logo-svg
Turvallisuus ja Luotettavuus
egba white
ibia white logo
gambling-therapy white
ecogra
protect integrity white
carbon-footprint white
Turvalliset Maksuvaihtoehdot
visa-logo.svg
 VisaElectronWhite
MasterCardWhite
MaestroWhite
ApplePayWhite
trustly svg
Brite-svg-white
SkrillWhite
NetellerWhite
© Copyright 2025, Kolikkopelit. Kaikki oikeudet pidätetään.
"Kolikkopelit" on rekisteröity tavaramerkki. Kolikkopelit ei liity tai ole yhteydessä mihinkään urheilujoukkueeseen, tapahtumien järjestäjään tai pelaajiin, joita esitellään sen verkkosivustoilla. Kolikkopelit ei liity tai ole yhteydessä mihinkään mobiilibrändiin. Tätä verkkosivustoa ylläpitää Kserol PLC, jonka rekisteröity toimipaikka on Level 6 - The Centre, Tigne Point - Sliema, TPO 0001 - Malta.
Lisenssin virallinen numero on MGA/B2C/1031/2023, myöntöpäivä 26.1.2024 ja viimeinen voimassaolopäivä 25.1.2034. Kserol PLC toimii Malta Gaming Authorityn (MGA) antamalla luvalla. Tämän viranomaiselimen vastuulla on kaiken Maltalla tapahtuvan pelaamisen hallinnointi. Lisätietoja MGA:sta on osoitteessa www.mga.org.mt Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti.