Nolimit Cityn Blood & Shadow ei ole niin sanottu hyvän mielen peli. Päin vastoin, pelissä on kauhuelementtejä ja tunnelma nousee välillä hyvinkin ahdistavaksi. Pelin pelottavien hirviöiden ja oudon kultin houkutellessa pelaajaa pauloihinsa. Animaatioihin ja ääniin on panostettu ja kun voiton hetkellä jostain kaukaisuudesta kuuluu ”Come in” ja samalla ruudussa mustat varjot lähestyvät, voi enemmänkin elämää nähnyt pelaaja hätkähtää.
Pelin taustakuvana toimii ilmeisesti kultin kokoontumispaikkana toimiva halli, jossa näkyy kynttilöitä ja kalloja. Yleisilme on tummanharmaa. Taustamusiikki on kolkkoa, kuten pelin teemaan sopii ja tuulen ääni menee ytimiin asti, kuin kauhuelokuvassa. Efekteihin lisätty kaiku on hieno lisä ja pelaaja tuntee koko ajan pahuuden läsnäolon.
Pelissä on viisi kiekkoa ja neljä riviä. Kaikki mahdolliset voittotavat vasemmalta oikealle ovat käytössä, joten voittotapoja on 1 024. Voittaakseen, pelaajan täytyy saada ainakin 3 samanlaista symbolia vierekkäisille kiekoille äärimmäisenä vasemmalla olevasta kiekosta alkaen. Voiton tapahtuessa, osana voittoyhdistelmää olevat symbolit katoavat ja niiden tilalle tulee uusia. Tämän ansiosta samalla kierroksella voi voittaa useamman kerran. Pelin erikoisuus on kiekkojen alapuolella oleva Ritual-palkki, joka mahdollistaa pelin bonustoiminnot. Ritual-palkkia täytetään Scatterin litistyessä graafisesti symbolien väliin 10 pisteellä ja voittoyhdistelmän symbolien mukaan yhdellä per symboli keskitason symbolien kohdalla ja kahdella korkea-arvoisten symbolien kohdalla. Ritual-palkin tasot ylittääkseen pelaaja tarvitsee pisteitä seuraavasti:
Pisteet nollautuvat tasojen välillä, eli esimerkiksi tason viisi saavuttaakseen pelaaja tarvitsee yhteensä 230 pistettä. Aina, kun taso nousee, yksi keskitason symboli päivittyy korkea-arvoiseksi symboliksi ja yksi vähäarvoisista riimusymboleista katoaa.
Pienin panos Blood & Shadow -pelissä on 0.20 € ja suurin 140 €.
Pelin symbolit ovat erilaisia hirviöitä, joista arvokkain on naisvampyyri. Keskitason symbolit muuttuvat päivittyessään saman olion huomattavasti hurjempaan muotoon. Pieniä voittoja saa riimusymboleilla.
Blood & Shadow -pelin volatiliteetti on korkea. Näin ollen pelissä voittaa harvemmin, kuin matalamman volatiliteetin peleissä, mutta voitot ovat keskimääräistä peliä suurempia. Enintään pelissä voi voittaa pahaenteisesti 6 666 x panoksen verran.
Uuden tason Ritual-palkki-tason saavuttaminen tietää pelaajalle Candle Spins -pyöräytystä tasoon 4 asti. Viimeisen tason saavuttaminen palkitsee pelaajan kuudella Cursed Spins -pyöräytyksellä.
Candle Spins -pyöräytyksissä Wild putoaa kiekon alareunaan ja muuttuu tarrautuvaksi siihen asti, kunnes se on osa voittoyhdistelmää.
Cursed Spins -pyöräytyksissä Ritual-palkki poistuu käytöstä ja peli muuttuu viiden kiekon ja viiden rivin peliksi. Voittotapojen määräksi vaihtuu samalla 3 125. Cursed Spins -pyöräytyksissä pelissä on vain korkea-arvoisia symboleita. Scatter-symbolilla saa tämän bonuspelin aikana yhden kierroksen lisää.
Cursed Spins -kierroksilla peliin tulee myös xSplit-symboli, joka halkaisee kiekon tai rivin ja kertoo tämän rivin tai kiekon symbolit kahdella.
Blood & Shadow -pelissä on tarjolla useita Ostobonuksen tuomia oikoteitä: